Tallin esittely
![]() Kuunvalon Tallin hevosia kesällä 2008. Kuva: Henna Leinonen |
Kuunvalon Talli on perustettu 1.1.2000, yrittäjänä toimii Pauliina Räisänen. Hevosia vanhassa paikassa Palolehdon tilalla on ollut vuodesta 1994. Yritystoiminnan alkaessa aloitettiin myös hevoskasvatus lämminverisillä ravureilla, joista on tuotantosuunnan selkiintyessä siirrytty suomenhevosiin. Kuunvalon Tallin suomenhevoskasvatit saavat nimeensä päätteen Kuu.
Nykyisin talli toimii Tureikossa, joka on ollut alkujaan Kemppaalan torppa, jonka amerikasta palannut Tervonen on ostanut perheelleen. Aikojen kuluessa Tureikko on jaettu kahden veljeksen kesken, näin muodostuivat naapuritilat Karikko ja Tureikko. Tureikkoon on ostettu lisämaita karjan tarpeisiin ja tila on myyty 1980 luvulla kahteen kertaan. Tureikossa on harjoitettu karjataloutta ja loppuaikana nurmen ja viljan viljelyä 1990 luvun lopulle, jolloin silloinen omistaja vuokrasi pellot pois ja jätti päärakennuksen kylmilleen. Nykyään Tureikko on vuokrattuna Kuunvalon Tallin toimintaan.
Peltoa tilalla on yhteensä n. 30ha, laitumina 5ha ja loput nurmella. Nurmi korjataan esikuivatuksi säilörehuksi ulkopuolisen urakoitsijan toimesta. Säilöntäaineena käytetään biologista säilöntäainetta. Kosteus pyritään saamaan n. 50% tienoille, näin paalit eivät jäädy.
Korsirehun suhteen tila on omavarainen, tällä hetkellä heinää jää vähän myytäväksikin. Väkirehuna hevoset syövät litistettyä kauraa ja ohrjaa, kivennäisenä BH kivennäistä ja valkuaisrehuna Black Horse Breeder:a. Lisävitamiineja tms annetaan tarpeen mukaan lähinnä kevättalvella.
Kuunvalon Tallin hevoset asuvat Tureikossa, pääosin pihatoissa. Nykyisin tallilla on hevosia n. 25-30, vaihdellen hieman eri vuodenaikoina. Suurin osa hevosista on eri-ikäisiä suomenhevosia, joukossa on muutamia new forestin- ja shetlanninponeja. Hevosista löydät tarkemmat kuvaukset niiden omilta sivuilta.
Tallin palveluihin kuuluvat ratsastustunnit kentällä, suomenhevosratsuvarsojen kasvatus ja myynti. Tilauksesta teemme myös talutusratsastusta, reki- ja kärryajeluita tallilla ja erilaisissa tapahtumissa, esim. markkinat, lastenriehat, häät, eläkkeelle lähdöt ym.
Tervetuloa tutustumaan toimintaamme.
